Sisustuksen ja tavaroiden hinta – Mikä maksaa?

Asunnon sisustaminen tuli pintaremonttia huomattavasti kalliimmaksi, sillä tavaroiden hinta oli yhteensä 1983 €, kun taas remonttikulut olivat 816 €. Tavaroiden hankkimisessa hämäsi se, että mikään yksittäinen esine ei maksanut paljon.

Vuodetta ei tarvinnut ostaa, mutta vuodevaatteet haukkasivat kuluista suurimman osan (548 €). Näistä sijauspatja oli kallein yksittäinen hankinta. Lisäksi tulivat tyynyt, peitot, suojukset yms. Hintaan sisältyi myös jonkinlainen perussetti lakanoita, jota joutuu täydentämään jatkuvasti.

Toiseksi eniten rahaa nielivät pyyhkeet (283 €), joita on edelleenkin liian vähän. Pienissä tiloissa toimivat parhaiten pienikokoiset pyyhkeet, koska kuivaukseen sopivia tiloja on vähän. Niinpä pyyhkeiden on hyvä olla tiiviisti kudottuja ja paksuja, mikä näkyy ilman muuta hinnassa. Veto oli aivan oikea. Jos tarjolla on (liian) isoja pyyhkeitä, niitä kuivatellaan verhotangossa, ovien päällä jne. Pienet pyyhkeet taas laitetaan rättipatterille kuivumaan.

Huonekalujen hinta (274 €) oli vähäinen johtuen siitä, että ne ostettiin käytettyinä ja erittäin halvalla pääasiassa tori.fi:stä. Eikä yksiöön sitä paitsi montaa huonekalua edes mahdu.

Sisustukseen liittyvät tavarat, verhot ja muut tekstiilit yms. (141 €) maksoivat suurinpiirtein saman verran kuin siivoukseen (161 €) liittyvät tarvikkeet. Siivoussetti sisältää välineiden lisäksi aloituspaketit pesuaineita. Siivouskamojen hinta tuli yllätyksenä, sillä kuvittelin niiden olevan paljon halvempia.

Säilytykseen (75 €) liittyviä kuluja ovat mm. erinäiset muovilaatikot. Tila on helppo pitää järjestyksessä, kun kaikilla tavaroilla on omat säilytyspaikkansa. Kannellisten muovilaatikoiden käyttö helpottaa myös puhtaanapitoa, koska kaupunkiasuntoon kertyy aina pölyä. Laatikoilla minimoin siivoukseen käytettävän ajan ja lisäksi näen heti, onko tavaroita kadonnut. Kellarissa oleva täydennysvarastoni on sullottu Classic-laatikoihin ja sisällä on mm. Ikean halpoja Samla-laatikoita.

muovilaatikko

Kannellisten muovilaatikoiden avulla säilyy järjestys.

 

Tavaroiden hinnat

Alla erittely sisustuksesta aiheutuvien kulujen jakautumisesta. Luvut ovat pyöristettyjä. Jaottelun voi tietenkin tehdä monella tapaa, mutta tässä yksi. Piirakkadiagrammi yleistää taulukon yksityiskohtaisemman erittelyn.

Kaiken kaikkiaan se, minkä kuvittelin maksavan, ei juuri maksanut, vaan suuri osa kustannuksista muodostui pienestä sälästä, jonka kuvittelin olevan halpaa tai jota en ollut edes huomioinut.

 

piirakkadiagrammi-sisustusmenojen-jakautuminen

 

 

Vuodevaatteet 548 €
Pyyhkeet 283 €
Muut tekstiilit 60 €
Verhot ja ripustus 50 €
Huonekalut 274 €
Koriste-esineet 31 €
Keittiötarvikkeet 286 €
Kodin pienkoneet 56 €
Kylpyhuonetarvikkeet 63 €
Siivous 161 €
Säilytys 75 €
Muut 96 €