5 tapaa säästää aikaa kalustetun asunnon vuokrauksessa

muistilistaKalustetun asunnon vuokraus lyhytaikaisesti on työlästä ja aikaaviepää touhua. Omaa ajankäyttöä voi kuitenkin tehostaa järjestelmällisyydellä ja suunnitelmallisuudella, jolloin epämääräiset sijaistoiminnot jäävät pois. Kaikkein tärkeintä on kehittää selkeät rutiinit ja tietoisesti noudattaa niitä, kunnes ne ovat selkäytimessä. Tee samat asiat aina samassa järjestyksessä, ja käytä aluksi muistilappua, vaikka se tuntuisi kuinka hölmöltä. Muistilistan voi jättää pois vasta kun varmasti muistaa kaikki asiat. Jos on pidempiaikainen vuokralainen (pari viikkoa riittää), niin rutiinit unohtuvat yllättävän nopeasti eikä muista mitä kaikkea ylipäätään pitäisi muistaa. Olen itse kirjannut vihkoon kaikki muistettavat asiat, olivapa ne kuinka pieniä tahansa. Listaa käyttäen toiminta säilyy tehokkaana myös zombie-tilassa.

Rutiinit eivät ainoastaan nopeuta arjen pyöritystä vaan myös takaavat sen, että asioita ei unohdu. Mikään ei ole niin tylsää, kuin joutua kiireessä hakemaan kotoa kuormasta unohtuneita tavaroita tai toivoa, että vieras ei huomaa jotain tekemättä jäänyttä työtä. Talvi on hiljaisempaa aikaa, joten nyt on hyvä hioa rutiinit kuntoon.

5 tapaa säästää aikaa kalustetun asunnon vuokrauksessa

  1. Pakkaa tulevien päivien/viikkojen liinavaatekassit etukäteen valmiiksi ja kiinnitä kasseihin nimilaput päivämäärineen. Ikean kassit ovat hyviä tähän. Näin ennakoit liinavaatetilanteen ja paniikkipyykki jää väliin.
  2. Kirjoita asukkaille erilliseen ohjeeseen kaikki ne asiat, joita eniten kysytään (verkon salasana, ulko-oven koodi, lähin kauppa jne).
  3. Pidä aina mukanasi vihko, johon kirjaat, mitä asuntoon pitää tuoda seuraavalla kerralla ja mitä asunnossa on tällä hetkellä. Myöhemmin kotona et muista esim. montako minkäkin kokoista pyyhettä jätit asuntoon. Ota tavaksi laittaa vihko aina seuraavaan liinavaatekassiin, jolloin se varmasti kulkee mukana.
  4. Ennen vieraan tuloa, laita yhteystiedot puhelimeesi valmiiksi, niin kiireessä ei tarvitse etsiä puhelinnumeroita. Et välttämättä edes muista, kuka kämpässäsi juuri sillä hetkellä on. Vuokralaisellekin on mukavampaa tulla tunnistetuksi, jos hän sattuu soittamaan. Kommunikointi tapahtuu hyvin paljon tekstiviestein ohi Airbnb:n oman viestintäsysteemin.
  5. Kirjoita arvostelu vieraista samana päivänä, kuin he lähtevät tai viimeistään seuraavana aamuna. Jos lyhytaikaisia vieraita on liuta putkeen, niin aina ei tule heti mieleen kuka oli kukin. Voit myöhemmin hioa arvostelua ennen lähettämistä.