Asunnon valokuvaus Airbnb-ilmoitusta varten

Vuokrailmoituksessa olevien kuvien merkitystä ei voi korostaa, koska kuvat ovat tärkeä asunnon valintakriteeri. Itse luin kaikki neuvot huolella ja otin oppia muiden asuntokuvista. Airbnb:n lisäksi katselin hyvin stailattuja asuntokuvia Etuoven sisustussivuilla. Airbnb tarjoaa asunnon valokuvausedun, jota ehdottamasti kannattaa käyttää, jos ei itse satu olemaan hyvä kuvaaja. Valokuvaajan saa vasta, kun vuokraustoimintaa on ollut jo jonkin verran. Aloittaessa pitää siis olla omat kuvat.

Asunto näyttää tilavalta ja ilmavalta, kun pöydät ja muut pinnat ovat tyhjiä. Lehdet, vaatteet ja muu roina raivataan pois näkösältä, vain kauniit esineet jätetään esille. Alla hyvä kuva Airbnb:n tukholmalaisasunnosta.

tukholmalaiskodin olohuone

Siisti tukholmalaiskodin olohuone (lähde: airbnb.com)

On tavaroita, jotka eivät ole koskaan kauniita, ei mistään kuvakulmasta, joten kaukosäätimet, tiskirätit, hiustenkuivaajat piiloon. Yksityiskohdat korostuvat kuvissa, vaikka niihin ei muutoin kiinnittäisi lainkaan huomiota.

Kaikki henkilökohtainen tavara kannattaa raivata pois, koska vuokralainen haluaa nähdä itsensä asunnossa. Moni vuokranantaja viestittää olevansa Mac-käyttäjä jättämällä tietokoneensa asuntopotrettiin, mutta vuodeksi kämppää etsivä vuokralainen saattaa olla mitä suurin Apple-vihaaja ja valita kahdesta kämpästä omenattoman. Kysymys kuuluukin, kaupatako mielikuvaa itsestään vai asuntoaan vuokralle.

Kylpyhuone puunataan säihkyväksi kuvia varten ja sieltäkin poistetaan kaikki roina. Pienet silitetyt käsipyyhkeet näyttävät kuvissa hyviltä, koska ne eivät roiku. Isommat pyyhkeet viikataan esim. hyllylle. Hammasharjat, selluliittivoiteet ym. sälä laitetaan kaappiin kuvauspäivänä (kuten myös vieraiden saapuessa). Avoimia vessanpönttöjä ja pyykkikoreja ei luonnollisesti ole olemassakaan.

Lakanat silitetään, vuode pedataan huolellisesti ja tyynyt asetellaan paikoilleen. On hyvä olla tarkkana, että asunnon ilme säilyy kuvissa saman kuin se on livenä. Esim. jos kuvissa on silitetyt valkoset lakanat, mutta vieraan tullessa siellä on ryppyiset mustat vuodevaatteet, näkyy tämä varmasti arvosteluissa.

Kauniisti pedattu vuode

Kauniisti pedattu vuode (lähde: airbnb.com)

Muutama houkutteleva yksityiskohta näyttää hyvältä, kuten kukat ja hedelmävadit. Ruokapöydälle voi myös viritellä simppelin kattauksen. Maisemia ei tarvitse korostaa, mutta jos kuva ikkunanäkymästä puuttuu, tarkoittaa se:

  • tylyä seinää vastapäätä
  • vilkkaasti liikennöityä risteystä
  • parkkipaikkaa
  • katutasoa tai kellarikerrosta

Näissä ei ole mitään vikaa, mutta vuokralainen voi kuvitella mitä vain, niin kauan kun hän ei tiedä. Kun vuokralaisen mielessään kuvittelema barokkipuisto sattuukin puuttumaan, niin vuokralainen pettyy, mikä näkyy arvosteluissa. Jonkinlainen tieto ikkunanäkymästä on hyvä tarjota. Myös puuttuva kuva kylpyhuoneesta on epäilyttävä. Onko kylppäri niin kuppainen, ettei kuvaa voi näyttää?

Asunnon valokuvaus

Hyvä kuvauspäivä on puolipilvinen, jolloin on paljon hajavaloa, eikä kuviin tule jyrkkiä valaistuseroja. Laajakulma on paras objektiivi asuntokuvaukseen. Kuvia on hyvä ottaa ottaa asunnon joka nurkasta noin 120 cm korkeudelta. Jalusta on lähes välttämätön, varsinkin jos salamaa ei ole. Hyvä kuva kertoo vuokraajalle, miltä asunto näyttää. Taidekuvat tiskiharjasta eivät ole informatiivisia.

Lopuksi kuvat vielä photoshopataan eli ainakin tarvittaessa rajataan ja valaistusta säädetään. Paras potretti tulee ensimmäiseksi kuvaksi Airbnb-sivuille. Asunnon valokuvaus on tärkeä markkinointikeino, johon voi itse helposti itse vaikuttaa. Sijaintia ja kokoa ei voi muuttaa.

Sisustuksen ja tavaroiden hinta – Mikä maksaa?

Asunnon sisustaminen tuli pintaremonttia huomattavasti kalliimmaksi, sillä tavaroiden hinta oli yhteensä 1983 €, kun taas remonttikulut olivat 816 €. Tavaroiden hankkimisessa hämäsi se, että mikään yksittäinen esine ei maksanut paljon.

Vuodetta ei tarvinnut ostaa, mutta vuodevaatteet haukkasivat kuluista suurimman osan (548 €). Näistä sijauspatja oli kallein yksittäinen hankinta. Lisäksi tulivat tyynyt, peitot, suojukset yms. Hintaan sisältyi myös jonkinlainen perussetti lakanoita, jota joutuu täydentämään jatkuvasti.

Toiseksi eniten rahaa nielivät pyyhkeet (283 €), joita on edelleenkin liian vähän. Pienissä tiloissa toimivat parhaiten pienikokoiset pyyhkeet, koska kuivaukseen sopivia tiloja on vähän. Niinpä pyyhkeiden on hyvä olla tiiviisti kudottuja ja paksuja, mikä näkyy ilman muuta hinnassa. Veto oli aivan oikea. Jos tarjolla on (liian) isoja pyyhkeitä, niitä kuivatellaan verhotangossa, ovien päällä jne. Pienet pyyhkeet taas laitetaan rättipatterille kuivumaan.

Huonekalujen hinta (274 €) oli vähäinen johtuen siitä, että ne ostettiin käytettyinä ja erittäin halvalla pääasiassa tori.fi:stä. Eikä yksiöön sitä paitsi montaa huonekalua edes mahdu.

Sisustukseen liittyvät tavarat, verhot ja muut tekstiilit yms. (141 €) maksoivat suurinpiirtein saman verran kuin siivoukseen (161 €) liittyvät tarvikkeet. Siivoussetti sisältää välineiden lisäksi aloituspaketit pesuaineita. Siivouskamojen hinta tuli yllätyksenä, sillä kuvittelin niiden olevan paljon halvempia.

Säilytykseen (75 €) liittyviä kuluja ovat mm. erinäiset muovilaatikot. Tila on helppo pitää järjestyksessä, kun kaikilla tavaroilla on omat säilytyspaikkansa. Kannellisten muovilaatikoiden käyttö helpottaa myös puhtaanapitoa, koska kaupunkiasuntoon kertyy aina pölyä. Laatikoilla minimoin siivoukseen käytettävän ajan ja lisäksi näen heti, onko tavaroita kadonnut. Kellarissa oleva täydennysvarastoni on sullottu Classic-laatikoihin ja sisällä on mm. Ikean halpoja Samla-laatikoita.

muovilaatikko

Kannellisten muovilaatikoiden avulla säilyy järjestys.

 

Tavaroiden hinnat

Alla erittely sisustuksesta aiheutuvien kulujen jakautumisesta. Luvut ovat pyöristettyjä. Jaottelun voi tietenkin tehdä monella tapaa, mutta tässä yksi. Piirakkadiagrammi yleistää taulukon yksityiskohtaisemman erittelyn.

Kaiken kaikkiaan se, minkä kuvittelin maksavan, ei juuri maksanut, vaan suuri osa kustannuksista muodostui pienestä sälästä, jonka kuvittelin olevan halpaa tai jota en ollut edes huomioinut.

 

piirakkadiagrammi-sisustusmenojen-jakautuminen

 

 

Vuodevaatteet 548 €
Pyyhkeet 283 €
Muut tekstiilit 60 €
Verhot ja ripustus 50 €
Huonekalut 274 €
Koriste-esineet 31 €
Keittiötarvikkeet 286 €
Kodin pienkoneet 56 €
Kylpyhuonetarvikkeet 63 €
Siivous 161 €
Säilytys 75 €
Muut 96 €

 

 

 

 

Kalustetun sijoitusasunnon välttämättömät tavarat

Lyhytaikainen asuminen poikkeaa tavallisesta asumisesta ja sen vuoksi kalustetun sijoitusasunnon välttämättömät tavarat pitää valita huolella. Laadin ensiksi listan tavaroista ja vasta sitten aloitin niiden systemaattisen metsästyksen.

Tavaroita joutui hankkimaan paljon, joten halusin pitää kulut mahdollisimman alhaisina. Mikään yksittäinen tavara ei itsessään maksanut paljoa, mutta jokainen ostettu tavara on pois vuokratuotosta. Oli yllättävää, kuinka kaiken maailman kihvelit, kahvelit ja siivousvälineet haukkasivat yhteensä suuren summan. Kaikki harvemmin tarvittava roina karsittiin auttamatta pois, koska lyhytaikainen vuokralainen ei leivo, säilö eikä juuri muutenkaan harrasta keittiössä säätämistä. Asunnon astiat ovat neljälle hengelle, mutta kaikkia astioita ostettiin kuuden setti. Jos yksi muki menee rikki, niin kaivan varastosta uuden ilman että tarvitsee ostaa uutta settiä.

Toinen syy tavaroiden vähyyteen on asunnon koko. Pientä kämppää ei täytetä turhalla kamalla. Kotoani vein vain muutamia tavaroita, jotta yleisvaikutelma ei muodostuisi liian hajanaiseksi tai kirpputorimaiseksi. En halunnut tavaroiden näyttävän siltä, että ne ovat hankittuja suoraan kirpparilta tai halpahallista, vaikka juuri näinhän asia olikin. Panostin muutamiin hyvälaatuisiin tuotteisiin. Ei ole niin väliä, juoko kahvia halpamukista vai kalliimmasta versiosta. Sen sijaan on suurtakin väliä leikkaako leipää halvalla tylsällä veitsellä vai hyvälaatuisella terävällä veitsellä. Kaikki nk. paremmat tuotteet ovat peräisin tarjouksista ja outleteistä. Mitään normaalihintaista ei ostettu. Keittiön irtosälä ostettiin Ikeasta, Tokmannilta, Tarjoustalosta ja Hong Kongista pyrkien halvimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon. Vain veitset ja sakset ovat Hackmanin. Mainio paikka on myös Vantaalla sijaitseva vahinkotavarakeskus TH-market, josta voi löytää mitä vain.

kokkiveitsi-hackman

Hackmanin kokkiveitsi löytyi alelaarista kympillä.

Liinavaatteet

Halusin hyvälaatuiset liinavaatteet, koska niiden pitää tuntua mukavilta ja kestää kulutusta. Aluksi ostin kokeeksi pari Ikean pussilakanasettiä, mutta se riitti. Laatu oli huono ja jouduin palauttamaan toisen pussilakanan jo ennen ensimmäistä käyttöä. Lakanassa oli reikä. Lisäksi kangas oli erittäin ohutta, vaikka lakanat olivat sieltä Ikean kalliimmasta päästä. Niin Ikean ja kuin monen muunkin halpakaupan pussilakanoissa on nepparit, joten niitä ei voi edes mankeloida. Oli siis monta syytä jättää ne ostamatta.

Ylipäätään huonolaatuiset liinavaatteet ovat ärsyttäviä, tuntuvat inhottavilta ja antavat huonon vaikutelman ohuine rättimäisine kankaineen. Mukava vaikutelma syntyy laadukkailla liinavaatteilla, ja ennen kaikkea laadukas tuote kestää kovaa kulutusta. Kaikki liinavaatteet ovat metsästettyjä tarjoushintaan outleteistä. Kovia sanoja ovat Marimekko, Finlayson ja Vallila.

Liinavaatteita tarvitaan paljon ja vielä sitäkin enemmän. Kannattaa miettiä jo ostovaiheessa:

  1. mitkä värit sopivat sisustukseen. Jos ei ole sängynpeitettä, niin silloin ei varsinkaan voi ostaa mitä värejä hyvänsä. Myös pyyhkeiden kanssa voi miettiä, että pyyhesetit ovat samaa sarjaa, mutta toisistaan erotettavissa, kun tulee kaksi vierasta. Samaa settiä kannattaa ostaa heti kättelyssä useampi pari.
  2. mitä värejä voi pestä samassa pesukoneellisessa. Mustavalkoinen on tyylikästä, mutta mustia ja valkoisia pyyhkeitä ei voi pestä samalla kertaa.

Tavaran metsästämiseen meni kaikkiaan kolmisen kuukautta, jonka jälkeen perussetti oli valmiina. Tämän jälkeen jatkettiin täydennystä mm. liinavaatteiden osalta. Aloitin kaman haalimisen heti, kun olin tehnyt päätöksen asunnon kalustettuna vuokraamisesta. Jälkikäteen ajatellen tavaran haalimiseen olisi voinut varata enemmänkin aikaa, koska en pidä kaupoissa ravaamista ja sain siitä yliannostuksen. Eniten tietenkin viivästytti kaiken näkyvän tavaran ostaminen, koska ei ollut oikein käsitystä sisustamisesta. Seuraavassa postauksessa esittelen sisustusta lukujen valossa.